Uusi nimi - Uudet tuulet

10.11.2025

Taideseina.fi on muuttanut nimensä ja on nyt mariasusannaart.com. Julkaisin syksyllä 2022 Taideseinä | Art Wall Gallery -sivustoni enemmän hetken inspiraatiosta kuin pitkäaikaisen suunnittelun tuloksena. Halusin paikan, jonne voin koota taideteoksiani - kuin omaan galleriaan.

Kolmen vuoden aikana olen myynyt yli 50 teosta, joista suurin osa on ollut tilaustöitä. Olen ollut mukana monissa yhteisnäyttelyissä ja pitänyt viisi solonäyttelyä.

Taiteesta on tullut minulle tärkeä ja hyvin merkityksellinen osa elämääni. Eikä se toisaalta yllätä, sillä olen piirtänyt ja maalannut niin kauan kuin muistan.

Taide on aina tekijänsä näköistä. Vaikka tyylini elää edelleen, olen alkanut löytää oman taiteellisen ilmaisunkieleni. Tuntuu oikealta hetkeltä tuoda taide esiin omalla nimelläni. 

Nettisivujeni nimenmuutoksen lisäksi olen päivittänyt myös instagram-tilini samannimiseksi. Päivitän edelleen kahta IG-sivua, joista mariasusanna.art sivusta tulen jollakin aikajänteellä luopumaan ja jatkan alkuperäisen mariasusannaart sivustoni parissa. Jouduin pari vuotta sitten luomaan uuden IG-sivun, sillä tuntemattomaksi jääneestä syystä Meta ei päästänyt minua kirjautumaan alkuperäiseen tiliini lähes puoleen vuoteen.

Toivon, että uudistettu sivustoni löytää tiensä edelleen taiteen ystävien luo - kuten sinun! 

Teen taidetta entistä suuremmalla sydämellä ja intohimolla, toteuttaen asiakkaideni toiveita ja luoden samalla itselleni ominaista - rohkeaa ja tunteita sisältävää taidetta, rakkaudesta lajiin.