Iloa ja juhlaa koko loppuvuoden Helsingissä!

Joy In Between -näyttely siirtyi elokuun jälkeen Espoosta Helsinkiin, Innovation Home Kamppiin, missä näyttely on esillä koko loppuvuoden.
Näyttely on ilotulitusta juhlan, läheisyyden ja keveyden äärellä! Jokainen maalaus kertoo omalla tavallaan onnesta, joskus riehakkaasta, joskus lähes huomaamattomasta.
”Ilo ei useinkaan ole äänekästä. Se löytyy yhteisistä hetkistä, hiljaisista hengähdyksistä, valosta ja näkymättömästä tilasta, joka yhdistää ihmisiä.”
Tällä herkellä näyttelyssä on esillä viisi teosta, joista kolme on 3-osaisia teossarjoja, joiden osat toimivat yksittäin mutta muodostavat yhdessä kokonaisuuden.
Kaikki näyttelyn teokset ovat myynnissä ja löydät linkit teoksiin tältä sivulta. Saat teoksen milloin vain mukaasi suoraan näyttelystä. Näyttely täydentyy uusilla teoksilla syksyn aikana. Omat teokseni sijaitsevat 1.kerroksessa käytävien varrella. Esillä on myös muiden taitelijoiden upeita töitä.
📍 Osoite: Kansakoulukatu 3, Helsinki.
Näyttely on avoinna arkisin klo 8:30-16:30 Innovation Homen aukioloaikoina.
Tiloihin löytyy myös esteetön käynti porttikongin kautta, Kansis 1 ravintolaa vastapäätä. Tarkemmat saapumisohjeet löydät täältä.
Innovation Home on palvelullisten työympäristöjen tarjoaja yrityksille, työntekijöille ja kiinteistönomistajille. Innovation homen tilat ovat huikean inspiroivia - he itse puhuvat kohtaamisten merkityksestä, viihtymisestä, tehokkuudesta ja oikeanlaisen tunnetilan syntymisestä. Olen otettu ja iloinen että voin tuoda taidettani näihin modernin rentoihin puitteisiin!
Olet lämpimästi tervetullut tutustumaan niin Innovation Home tiloihin kuin taiteeseen!
